Tervemenoa Nokia

Viime vuoden 2009 helmikuussa kyselin - mitä jos Nokia lähtee Suomesta? Nyt asia alkaa jälleen olla ajankohtainen, joten palailen aiheeseen.
(http://jarmolius.blogspot.com/2009/02/nokia-ei.html)

Koska Kallasvuo ei irroittanut lankaNokiaa (NSN) langattomasta kännykkänokiasta, hän sai potkut kännykkäpiireistä. Arvopaperi.fi kysyy nyt palstoillaan, "Listaako Stephen Elop Nokian verkot pörssiin?" Vastaus tähän on hyvin yksinkertainen. Kyllä. Kyllä hän listaa.
(http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/article505189.ece?s=r&wtm=_-23092010)

Mikäli hän ei irrottaisi lankanokiaa kännykkänokiasta, hänkin saisi potkut kuten Kallasvuo sai.

Mikä kysymys meille suomalaisillle on kuitenkin eniten kielen päällä? Se on: Pysyykö Nokia Suomessa? Tuskin alhaisella arvostuksella pysyy.

Osakkeiden hinnat ovat luisuneet alaspäin pörsseissä. Omistajien omaisuuden arvo on romahtanut. He ovat muuttuneet tyytymättömiksi. Omistajat käyttävät kyllä tarvittaessa valtaa. Ketkä omistavat Nokian? Ketkä käyttävät valtaa? Nokian suurimmat omistusinstituutiot löytyvät Amerikoista.

Heille ratkaisu on yksinkertainen. Nokian arvon nosto edellyttää pääkonttorin ja tuotekehityksen siirtämistä hitaasta Suomesta pois kohti nopean kehityksen maita, tai lähelle tuttuja ihmisiä. Eli joko Intiaan, tai Amerikkaan.

Oudon suomalaisinsinöörin kyky kilpailla Teksasilaiseläkeläisen naapurinpojan kanssa on heikko. Eläkeläiset luottavat kännyköiden suunnittelun mieluummin omille lapsenlapsilleen ja naapurin pojilleen kuin jähmeille suomalaisille insinööreille.

Nokia muuttaa. Näin tässä saattaa suurella todennäköisyydellä käydä. Kun pääkonttorin siirtopäätös on tehty, markkinat pokkaavat päätöstä nostaen osakkeiden arvostusta kaksin-kolminkertaiseksi. Miksi kukaan omistaja ei teksisi juuri niin? Miksei nostaisi omistuksensa arvoa? Miksi odotetaan yhdenkään omistajan haluavan pitää omaisuutensa arvon puolena tai jopa sen alle?

Nokian uusi keulahahmo Stephen Elop on nyt tullut Suomeen. Hän on hankkinut asunnon täältä. Muuton signaali saattaa olla hyvin lohduttava mutta harhauttava. Suomalaisten ei kannata antaa sen harhauttaa. Nokian lähtö Suomesta alkaa olla yhtä varma kuin se, että osakkeiden arvostus pysyy paikallaan kunnes tilanteeseen saadaan muutos.

Missä on tulevaisuuden suomalainen strateginen maisema?

Maailma ei kestä Helsingin hiilikuormaa!

Uusi pääministeri Mari Kiviniemi linjaa Helsingin epäonnistuneen sähköenergiassa.

(http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Kiviniemi+Helsinki+maksaa+nyt+hiilenmustasta+energiapolitiikasta/1135259571854)

Mari on siis kääntynyt samalle kannalle kuin minä olen jo aiemmin julistanut. Samalla me molemmat moitimme Vihreiden nykylinjaa: Helsingissä nautitaan edullisesta sähköstä jota valmistetaan polttamalla käsittämättömän iso määrä hiiltä ilmastoomme.

Oma kantani ei ole kuitenkaan lainkaan sama kuin pääministeri Mari Kiviniemen. Vaikka minä kuten Mari vastustamme fossiilisten aineiden polttamista Helsingissä, Mari kannattaa hiilen korvaamista Pekkarisen risupaketilla. Minä vastustan Pekkarisen risupakettia.

(http://jarmolius.blogspot.com/2010/04/vihreat-ja-ydinepaonnistuminen.html).

Risujen ja kantojen tuhoaminen polttamalla Helsingin ilmakehään, sekä tuhoaa ilmastomme että samalla köyhdyttää ratkaisevasti metsiemme elollista maata, Pekkarisen päätös tuhoaa metsiemme humuksen.

Nyt vaikuttaa siltä, että myös Mari Kiviniemi alkaa tuhota metsien humusta repimällä kannot maasta irti, silppuamalla maatuvat oksat ja polttamalla uusiutuvan metsämaan Helsingin voimaloissa. Mari - älä tee tuota virhettä. Älä tuhoa metsien elinpohjaa, älä tuhoa metsien tulevaa kasvualustaa.

Pekkarisen risupaketti on yhtä tyhmä ajatus kuin se, että peltojen multaa alettaisiin sadon jälkeen kuivattaa ja polttaa voimaloissa tuhkaksi. Peltomulta tuhottaisiin. Missä sitten vilja seuraavana kasvukautena kasvaisi? Aivan. Ei missään. Sama logiikka soveltuu metsiin. Mikäli poltamme risut ja kannot savuna ilmaan, ei uusille puille löydy kasvualustaa, ei maata mihin työntää juurakkoa. Keskustalaiset väittävät ymmärtävänsä maanviljelyä. He eivät näköjään ymmärrä edes perusasioita!

Metsän maapohjan köyhtyminen ei tapahdu heti. Toisin kuin peltojen multaesimerkissä vaikutus näkyisi heti, metsähumuksen köyhtyminen näkyisi vasta parin kolmen sadon jälkeen. Jos satoa joutuu odottamaan pari-viisikymmentä vuotta, Pekkarisen risupaketin tuhon jäljet metsissä alkaisivat näkyä aikaisintaan kolmen sukupolven jälkeen. Maapohjan tuhojen korjaaminen olisi tuolloin mahdotonta.

Oma kantani on se, että Vihreät ovat epäonnistuneet niin metsähumuksen tuhoavan risupaketin vastustamisessa kuin Helsingin hiilivuoren polttamisen vastustamisessa. Oma kantani on se, että nykylinjan Vihreät ovat keskittyneet liian paljon vastustamaan ydinvoiman lisärakentamista; samalla ei ole tarjottu vaihtoehtoa, joka olisi näyttänyt energiapolitiikan ratkaisun seuraavaksi viideksikymmeneksi vuodeksi.

Seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana maailman ilmasto muuttuu. Seuraavan viiden kymmenen vuoden aikana luonnonkatastrofit vaikuttavat elinolosuhteisiimme. Torjuaksemme uhat, tarvitsemme voimakasta energiatuotantoa. Tarvitsemme varmaa energiatuotantoa. Ratkaisut eivät ole helppoja, mutta onneksi oikeitakin ratkaisuja on osattu tehdä.

Seuraavaksi on estettävä lisätuhot. Pekkarisen risupaketti on kaadettava kumoon jo metsässä. Meidän on kahlittava itsemme kantokasoihin ja estettävä metsän humuksen tuhoaminen ja pieneliöiden elämän tuhoaminen.

Isyys verrattuna äitiyteen

Miesliikkeessä on viimeaikoina keskusteltu kiivaasti isyyslaista. Isyyslakia halutaan muuttaa, mutta mihin suuntaan? Mielestäni lapsen etu olisi se, että isyyttä muutetaan kohti äitiyttä. Se kannustaisi miehiä erityisesti adoptoimaan isättömiä lapsia.

Miksi miehet eivät halua isäksi adoptoimalla lapsia? Verrataanpa isyyttä äitiyteen. Ydinperheessä vertailu on vaikeaa, puuttuu selkeät tutkimukset siitä, miten isät kokevat siellä isyytensä suhteessa äitiyteen. Sen sijaan eron jälkeen vertailu on jo paljon helpompaa. Valtaosa miehistä muuttuu eron myötä etävanhemmiksi ja naiset pysyvät lähivanhempina.

On valtavasti yksinhuoltajaäitejä lapsineen. Lapsilta puuttuu isä. Voisiko miehet joukoin alkaa adoptoimaan isättömiä lapsia ja alkaa isiksi?

Mietitäänpä isyyttä suhteessa äitiyteen. Yksinhuoltajan lapsen adoptoinut mies käytännössä adoptoi vain velvollisuuden maksaa elatusmaksuja. Hän adoptoi mahdollisen tapaamisoikeuden ja mahdollisen huoltajuusoikeuden. Hän adoptoi oikeuskierteen ja joutuu juoksemaan raastuvassa kuukausia saadakseen oikeudelta vahvistetut tapaamisoikeudet ja huoltajuuden.

Isä ei siis adoptoidessaan yksinhuoltajan lapsen muutu samanlaiseksi perheeksi kuin yksinhuoltaja lapsineen elää. Hän ei saa lapsiperheille myönnettyjä tukia, hän ei saa perheneuvolan tukea, hän ei saa lapsilisää, hän ei edes välttämättä saa ikinä tavata lastaan.

Sen sijaan hänelle alkaa pudota postiluukusta vaateita. Elatusvaade. Vaade maksaa osansa lapsen harrastuksista, vaade maksaa lapsen vaatteita, asumiskuluja äidillään, ja jopa vaade maksaa puolet päivähoitomaksuista joita isä ei tarvitse lainkaan.

Pahimmillaan postiluukusta putoaa kymmenien tuhansien eurojen oikeudenkäyntilasku yhdessä oikeuden kielteisen tuomion kanssa - valvotut tapaamiset pari tuntia kuukaudessa. Isä saa siis tavata adoptiolastaan kaksi tuntia kuukaudessa ja maksaa tuosta oikeudesta yli kaksisataan euroa valvonnan järjestävälle taholle.

Isä saattaa joutua jopa harkitsemaan pakkoavioliittoa lapsen äidin kanssa. Mies saattaa kokea, että yksinhuoltajaäiti pakottaa isän sänkyynsä. Painostus voi olla ylitse pääsemätöntä. Isä ei näe adoptiolastaan paitsi jos pitää äidin tyytyväisenä. Isä voi joutua hyväksikäytetyksi.

Isän asema on surkea. Adoptiolapsen äiti samaan aikaa nauttii yhteiskunnan arvonantoa. Arvonanto tulee oikeutena asua lapsen kanssa, oikeutena nostaa tililleen lapsilisät, oikeutena vaatia perhetukia, oikeutena vaatia perheneuvoloiden palveluja, oikeutena vaatia lapsen adoptoineelta isältä käteistä rahaa. Ja ehkä oikeudettomasti jopa vaatia häneltä henkilökohtaisia palveluja.

Kuka mies haluaa moiseen kurimukseen? Ei kukaan. Ei siis ihme, että maailmassa on lapsia, jotka kaipaavat adoptioisää. Mutta maailmasta ei löydy yhtään selväjärkistä miestä joka haluaisi isäksi ja adoptoisi yksinhuoltajan lapsen.

Mitättömän isyyden vertaaminen runsasetuiseen äitiyteen saa olon suorastaan pahoinvoivaksi. Isiä potkitaan päähän. Miesliikkeellä on valtavasti tekemistä jos se aikoo yhteiskunnassamme nostaa isyyden tasa-arvoiseksi ja haluttavaksi rooliksi. Kun isyyslakia korjataan, on tehtävä sukupuolivaikutusten arviointi ja verrattava, millaiseen kurimukseen miehet lapsineen isyyden myötä on nykyisillä laeilla haluttu saattaa. Asioiden on muututtava. Isyyslain on muututtava.

Vihreät ja ydinepäonnistuminen

Vihreät ovat kertoneet epäonnistuneensa energiapolitiikan teossa. Hallitus päätti antaa teollisuuden rakentaa Suomeen kaksi uutta ydinvoimalaa. Mistä Anni Sinnemäen johdolla tapahtunut megaepäonnistuminen kertoo?

Tähän kohtaan liitän Anni Sinnemäen aiemman lausunnon pääomatuloista. Hän haluaa valjastaa Vihreät veroremonttiin. Remontin seurauksena pääomatuloja verotettaisiin kuten palkkatuloja verotetaan.

Vihreät vastustavat ydinenergiaa. Vihreät haluavat korottaa pääomatulojen veroja kaksinkertaisiksi. Kun yhdistää nämä kaksi erillistä poliittista ohjelmaa, alkaa havaita, että vihreiden teollisuuspolitiikan teko loistaa poissaoloaan. Vihreiden talouspoliittisella ohjelmalla edistetään insinööritoimistojen ja vaihtoehtohoitoloiden toimintaedellytyksiä. Perinteinen talousosaaminen loistaa poissaoloaan.

Itsekin vihreänä ja Vihreiden nykylinjan toisinajattelijana olen osallistunut mm. ydinvoimakeskusteluun ja yrittäjäohjelmatyöryhmään. Työryhmässä oli kyllä perusteollisuuden edustajia minunkin (kirjapaino) lisäkseni konepajateollisuudesta. Ohjelma kuitenkin ainakin julkisuuden lausuntojen perusteella on tehty ensisijaisesti mikroyritysten ja pienpalveluyritysten tarpeista lähtien.

Vihreät etsivät teollisuuspoliittista linjaansa. Toivottavasti etsivät ja löytävät. Sillä nykyinen politiikka on epäonnistunut ainakin yhdessä julkisuudessa esitetyssä tavoitteessaan - ydinvoimaa ei rakenneta. Sitä rakennetaan. Rakennetaan jopa tuplasti.

Vihreän politiikan kolmas vasta ilmennyt epäonnistuminen liittyy ns. risupakettiin. Sillä aikaa kun Vihreät keskittyivät vastustamaan ydinvoimaa, Pekkarinen pelasi kahteen maaliin. Pekkarinen yhdisti oman ydinvoimakantansa bioenergiapolitiikkaan. Hän sai omille joukoilleen loistosaavutuksen.

Itse olen järkyttynyt Pekkarisen risupaketin aikaansaamasta suosiosta, sillä näen jo silmissäni metsien humuksen hupenemisen kun biopolttoaineteollisuus repii hakkuun jäljiltä kannot ja risut tehtaiden nieluun. Metsiin ei jää maatuvaa ainesta. Energiateollisuuden syödessä Pekkarisen risupakettia, metsien humus katoaa ja Lohjanharjun hiekka alkaa valtaamaan Suomea. Dyynien hiekka valtaa autioituvan Suomen.

Juuri tästä syystä kannatin ydinvoimaa. Vastustin humuksen tuhoamista teollisuuden tarpeisiin. Ja sain läpi tahtoni. Toisin kuin virallinen Vihreä linja epäonnistui, minä onnistuin eroosion vastustamisessa, metsähumuksen hävittämisen vastustamisessa. Poliittiseen voittooni tarvittiin myönteistä ydinvoimapäätöstä.

Miten onnistuin? Toisin kuin Vihreät yleensä yksinomaan vastustivat ydinvoimaa, minä en suhtautunut siihen mustavalkoisesti. Näin teollisuuden tarpeet. Näin strategisen metalliteollisuuden tuulivoimalle tarjoamat raaka-ainemahdollisuudet. Näin pääomasijoittajien ajatusmallit. Toki vastustan nykyisen kaltaista rajallisiin raaka-ainesiin perustuvaa ydinvoimaa pitkällä tähtäimellä, mutta nyt se on oiva taktinen energialähde tämän vuosisadan tarpeisiin. Kannatin ydinvoiman lisärakentamista.

Valitettavasti Vihreät keskittyivät vastustamaan ydinvoimaa, eivätkä tehneen kuten Pekkarinen, rakentaneet omaa "risupakettia", eli tarjonneet pääomasijoittajille uutta sijoituskohdetta, jolla on valtion voimakas poliittinen tuki. Vastustimme jyrkästi, emme keskittyneet vaihtoehtoihin. Halusimme pistää paaomasijoittajat kyykkyyn.

Toivon, että Vihreissä herätään havaitsemaan se, että pelkkä mustavalkoinen ydinvoiman vastustaminen yhdistettynä pääomien hurjaan veronkiristykseen ei johda mihinkään hyvään tulokseen. Se on EI!-politiikkaa.

EI!-politiikka jättää yhteiskunnan heitteille. Sillä politiikalla vihreät menettävät kykynsä vallankäyttöön Suomessa. Sekä lopulta alkavat menettää kansan kannatusta eduskuntavaaleissa.

Suomalaiset taistelijat Afganistanista

Suomalaiset sotilaat Afganistanissa eivät ole turvaamassa rauhaa, vaan he ovat osa hyökkäysjoukkoja. Heidän työsopimuksensa väitetään olevan rauhanturvaamisen työsopimus, mutta tosiasiassa heidät on lähetetty sodan osapuoleksi. Siksi heidät on saatava heti kotiin. Suomi käy laitonta sotaa.

Olen jo pitkään ollut samaa mieltä johtavien sotilasasiantuntijoiden kanssa siitä, että poliittinen ilmaisu "rauhanturvaaja" on Afganistanissa silmänlumetta. Se on samanlaista silmänlumetta kuin oli Mainilan laukaukset. Suomi on tosiasissa julistamatonta sotaa käyvä maa. Lisäksi vaikuttaa siltä, että suomalaiset ovat jälleen liittoutuneet häviäjien puolelle.

Jos Suomi on julistamatonta sotaa käyvä maa, niin kuka on syyllinen valheeseen? Ennen kaikkea, kenen pitää kantaa laillinen/poliittinen vastuu kansakunnan liittämisestä julistamattomaan sotaan?

Epäillyt löytyvät Suomen ylimmiltä poliittisilta portailta. Myös sotilasjohto on samalla lailla epäiltyjä näihin 2000 luvun Mainilan laukauksiin.

Ovatko suomalaiset "rauhanturvaajat" onnistuneet tehtävässään? Ei. He ovat epäonnistuneet. USA:n rauhanturvapalkittu presidentti Obama ilmoitti joulukuussa lähettävänsä Afganistaniin 30 000 uutta sotilasta. Se käynnisti Mushtarak operaation. Hyökkäys on laajin afgaanien maaperällä sitten vuoden 2001. Siihen osallistuu peräti 15 000 sotilasta.

Rauhanturvapalkittu johtaja käy sotaa rauhanturvajoukoilla. Heh. Kafka riemuitsee. Voiko tämän selkeämmin viestiä ilmiselvästä huijauksesta? Mitä huijauksen takana on - uusi ristiretki? Afgaanien huumeet? Islamin uskossa lapset liittyvät isän sukuun, kristinuskossa äidin sukuun - käymmekö feminististä sotaa isien sukuoikeuksia vastaan?

Mitä suomalaiset rauhanturvaajat ovat tehneet kun he ovat kuulleet alueellaan käynnistyvästä hyökkäysoperaatiosta? Ovatko he pyrkineet estää hyökkäyksen käynnistymisen, ovatko he menneet USA:n joukkojen eteen ja estäneet taistelut? Ei.

Suomalaiset rauhanturvaajat ovat pyöritelleet peukaloitaan ja antaneet tilaa hyökätä. Julkisuudessa ei ole kuulunut ainoatakaan vastalausetta sodankäynnille. "Rauhanturvaajat" ovat itse asissa antaneet sotaoperaatiolle täyden tukensa. Rauhaa turvataan sotimalla. Jepjep.

Suomalaiset rauhanturvaajat ovat "rauhanturvaajia". Oikeasti he eivät ole menneet estämään hyökkäystä jossa Isaf joukot ovat ampuneet siviilejä, räjäytelleet raketeilla afgaaneja, lapsia, äitejä, isiä, vanhuksia. Piirittäneet kyliä. Pakkosiirtäneet kokonaisten kaupunkien siviiliväestöjä. Perheet ovat menettäneet kotinsa. Lapset ajettu pois kouluista.

Mielestäni poliittinen johto voi tehdä vain yhden oikean teon - heti kutsua joukot kotiin. Suomalaiset "rauhanturvaajat" eivät ole kyenneet estää helmikuun alussa alkanutta uutta sotaoperaatiota. Suomalaiset eivät hoida hommiaan. Heidät pitää kutsua takaisin kotiin ja joukkojen vastuullisille on syytä antaa nuhteet tehtävien laiminlyönnistä.

Tiedän että vaadin turhia. Joukkoja ei tietysti kotiuteta, sillä oikeasti suomalaiset käyvät omasta halustaan julistamatonta ja siten laitonta sotaa idässä päin ja lyövät päänsä Afganistanin vuoristomäntyyn. Vanha viisaus kuuluukin - "Ainahan sitä rauhaa mennään turvaamaan kun vieraille maille sotilaita marssitetaan".

Mutta. Onko laki enää voimassa Suomessa?

Miehet perheväkivallan uhreina

Vuosikymmeniä on naisia pidetty perheväkivallan uhreina ja miehiä tekijöinä. Yhteiskunnan väkivallan vastainen toiminta on organisoitunut edellä mainitun väitteen varaan. Nyt kuitenkin alkaa paljastua se, että miehet ovat yhtä usein tai jopa useammin perheväkivallan uhreja. YLE uutisoi vuoden alkuun jymyuutisen "Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin". Luuhistuuko väkivallan vastainen järjestelmämme?

Väkivallan vastainen työ on synnyttänyt Suomeen turvakoteja, RAY:n tuella työskenteleviä ammattilaisia, kouluttanut poliiseja, tehtaillut uutisia. Esimerkiksi Espoossa turvakoti ei ole suostunut lainkaan suojelemaan perheväkivallan miesuhreja kun hakkaaja on nainen. Koti on tarjonnut hakkaajalle suojaa. Sukupuoli on ratkaissut, ei teko.

Miksi kokonainen valtakunta voi rakentaa virheellisten tietojen varaan erittäin kalliin viranomais- ja työntekijärakennelman? Kuka on hyötynyt väärien tietojen levittämisestä? Toki väkivallan yksisuuntainen ehkäisy on myös toiminut ja naisten turvallisuus perheissä on parantunut osin merkittävästi. Mutta miesten heikentynyt.

Yksi selkeä hyötyjä on poliisi ja armeija. Muita hyötyjiä ovat poliitikot. He ovat ammentaneet julkista suosiota ja äänivyöryjä tekaistuilla perusteilla.

Mitä armeija hyötyy miesten leimaamisesta? Armeijalle on äärimmäisen tärkeää ylläpitää mielikuvaa väkivallasta. Koska armeija on pakollinen vain miehille, se on ollut armeijalle erinomaisen hyödyllinen väkivaltamielikuva; kun osa kansasta nähdään raivopäisinä mielipuolina jopa läheisimpiään kohtaan, ja osa nähdään suojeltavina uhreina, on ollut helppo ylläpitää vain miehille pakollista armeijavaltakuntaa.

Armeijan väkivaltalogiikka pelaa ihmisryhmien ominaisuuksilla. Ulkomaailman, varsinkin slaavien väitetään olevan hyökkääviä lurjuksia. Huligaaneja vastaan on rakennettava puolustus. Kun miesten väitetään syntyneen ase käteen sopivana meidän hirmuiseen maailmaan, josta ei väkivaltaa saa kitkettyä pois, saadaan orjaresurssit. Väkivallan olemassa olo koetaankin yhtä varmaksi kuin RAKKAUS isänmaata ja vaimoa kohtaan. Väkivalta on jopa hyödyllistä - ainakin niille jotka siitä saavat palkkansa.

Suomeen on synnytetty Julia Kristevan aikoinaan määrittelemä muukalaisdiskurssi. Osa kansasta on leimattu oudoiksi. Osa kansasta on eristetty. Outoja täytyy kontrolloida ja normittaa, sekä sulkea pois vapaasta yhteiskunnasta. Jyrki Kasvi puhuu muukalaisdiskurssista blogissaan otsikolla "Sukupuolettuneita ennakkoasenteita".

Suomalaiset toiseuteen tuomitut miehet on suljettu armeijaan sukupolvi toisensa perään kasvamaan miehiksi. Heidät on suljettu pois vapaasta yhteiskunnasta.

Armeija on hyötynyt myös siitä että naisten väkivaltaisuus on piilotettu. Väkivalta synnyttää väkivallan hyväksymistä. Kun äidit perheissä kurittavat lapsia, mutta väkivalta kätketään, syntyy uusi suomalainen väkivallassa kasvanut sukupolvi. Väkivaltakokemus pesiytyy alitajuntaan. Syntyy otollinen aines pikkupoikia. Näiden selkänahka on saanut mielisairaan RAKKAUDEN kokemuksen jo äidinmaidossa, kasvanut äidinkielen elimelliseksi nyrkiksi puolustamaan perheitä vaikka juuri perheitä vastaan lasten pitäisi saada suojaa. Näin syntyy suomalainen mies. Mies ei osaa puhua... mies ei tunteile, ei itke.

Perheväkivalta ei ole yksinomaan perheen sisäinen kysymys, uhrius ei ole yksinomaan yksilön kysymys, se on näiden lisäksi kulttuurin valjastama ilmiö. Väkivaltainstituutiot osaavat valjastaa mielikuvan tuottamaan itselleen energiaa ja resursseja.

Entä ne poliitikot? Mitä he ovat hyötyneet miesten leimaamisesta? Valtaosa poliitikoista on ollut ns. vanhan kulttuurin miehiä ja naisia. Heille sukupuolten rajat ovat olleet selkeät - koti on naisten asia. Leimaamalla miehet luonnostaan väkivaltaisiksi ja naiset luonnostaan väkivallattomiksi, ollaan miljoonia miehiä hallittu niin avioliitossa kuin erossa. Miehet ovat joutuneet kärsimään vallankäytöstä ja poliittisesti synnytetyistä mielikuvista varsinkin avioerossa. He ovat - me olemme menettäneet kaiken. Meiltä on viety oikeudet perhe-elämään ja rakkauteen. Kaiken menettänyt, täysin lyöty ja alistettu mies - hänestä on muovattu soppakanuunan ravitseva uhri.

Linkit:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin_1352897.html?origin=rss
http://jyrkikasvi.blogit.uusisuomi.fi/2010/01/12/sukupuolettuneita-ennakkoasenteita/

Afganistan ja feministien ensimmäinen sota

Afganistanin sota on ruotsin feministien ensimmäinen sota patriarkaksi nimettyä pahaa valtaa vastaan. Keskusteleva feminismi on päättynyt, alistavaa valtaa käyttävä feminismin on syntynyt. Mistä on kyse?

Yksi tapa jakaa feminismi on klassinen jako - ns. ranskalainen feminismi ja ns. angloamerikkalainen feminismi. Ranskalaisen feminismin perusta on eksistentialismin aatteessa ja ihmisen konstruktiossa - ihminen syntyy sukupuoleensa vasta vuorovaikutuksen kautta. Angloamerikkalainen feminismi perustuu poliittiseen valtaan ja vallan kasvattamiseen. Afganistanissa on kyse angloamerikkalaisesta feminismistä, sotilaallisen voiman käytöstä feministisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Ruotsista on lähetetty poikkeavan iso sotajoukko Afganistaniin sotimaan pohjoismaisen feminismin nimissä ja puolustamaan afgaaninaisten yhteiskunnallisia oikeuksia. Ruotsin joukot ovat moninkertaiset suomalaisiin sotajoukkoihin verrattuna. Suomessa lähinnä pohjoimaisen feminismin kannattaja presidentti Halonen halusi vastoin joukkojen työsopimuksia, jatkaa heidän läsnäoloaan sodassa. Onneksi sopimukset voittivat tällä kertaa ja miehet pääsivät pois sodasta presidentin toiveiden vastaisesti.

Miten Ruotsissa on päädytty kaukaiseen siirtomaasotaan Afganistaniin?

Etäinen Afganistan on sotapropagandan keinoin muuttunut poliittisesti läheiseksi. Lukuisat Ruotsin televisiossa lähetetyt reportaasit ovat muuttaneet kansankodin rauhallisesta valtakunnasta hyökkäyssotaa kannattavaksi huligaaniksi.

Millaista feminististä propagandaa Ruotsissa on näytetty? Ruotsalaiset naistoimittajat ovat huntuihin kääriytyneenä haastatelleet afgaaninaisia keittiöissä ja kotipihoilla. Toimittajan työskentely on ollut suoraan 2 aallon feminismin "yksityinen on yleistä" teemasta lähtöisin tuotettua mediapropagandaa. Afgaaninaiset ja nuoret tytöt ovat hiljaa kuin peläten ja vaikeroiden puhuneet toiveistaan päästä opiskelemaan lääkäriksi, lentäjäksi, poliitikoksi. Montaasin keinoin seuraavaksi kamera on siirtynyt kodin ulkopuolelle. Ulkona vaanivat talibanit ovat pakottaneet naiset huntuihin. Sitten haastattelija on ottanut uhrikseen nuoret koraaniopiskelijapojan joka fundamentaalisesti vaatii naisia asumaan elämänsä kodin seinien sisällä. Propagandan luoma kertomus on symmetrinen ympyrä ja se sulkeutuu.

Afgaanien hallinto on tosiaankin sekaisin. On vaikea sanoa, voittaako talibanit vai voittaako korruptoitunut nukkehallitus kansan sydämet puoleensa. Tai. Ei ole vaikeaa - kansan sydämet eivät kallistu nukkehallituksen puoleen, ei kallistu amerikkalaisten sotilaiden rinnalla taistelevien ruotsalaisjoukkojen miekan alle. Rauhaa muka turvaavat sotilaat ovat paljastuneet sodankäynnin osapuoliksi.

Yksi merkittävä piirre feministien käymässä sodassa on naamioituminen - ruotsalaiset valloitusjoukot ovat naamioituneet rauhanturvaajiksi. Ilmeisesti usko omaan "hyvään" sotaan on feminismin piirissä niin silmät sokaiseva, että sotilaiden naamioiminen rauhanturvaajiksi on meikkipöydän luontevaa uuskäyttöä.

Afganistanin tilannetta ei voiteta sotavoimin. Tämä on totuus. Sen ovat myöntäneet jo lukuisat poliitikot ja upseerit. Pohjoismaisen feminismin pyrkimys globaaliin vallankäyttöön toimii ihan samoin kuin miesten historiasta tutut metodit - pakkovoimien käyttö on keino tavoitella päämäärää, joka karkaa joka kerta kun aseet puhuvat. Toivottavasti feministit oppivat miehiä nopeammin, ettei edes feministisellä sodalla saavuteta rauhaa.

Linkit:
http://fifi.voima.fi/artikkeli/Feminismin-globaali-ulottuvuus/109
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/11/suomen_afganistan-operaatioon_merkittavia_muutoksia_1139808.html