"Nokia ei lähde Suomesta"
Suomi ei devalvoi, väitti suomen hallitus edellisen laman kourissa 90 luvun alussa. Mitä tapahtui? Suomi devalvoi sittenkin ja varsinkin pienyrittäjät ja asuntovelalliset kärsivät valtavia tappioita valuuttaan sidottujen lainojen muuttuessa sietämättömän kalliiksi. Kun johtaja sanoo ei, se usein merkitsee päinvastoin kyllä.
Tämän päivän Hesari 26.2.2009 julistaa totuutena " Matkapuhelinyhtiö Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että Nokia ei ole lähdössä Suomesta."
Voiko johtaja sanoa tällaista? Sanoa näin jyrkästi - ei? Kyllä voi.
Miksi hän sanoo niin? Se on hyödyllinen kannanotto.
Nokia merkitsee Suomelle hyvinvointia ja vakaata taloudenpitoa sekä mukavaa tulonlähdettä. Nokian varaan nojaa sekä lukuisten perheiden ja pienyritysten talous kuin muutaman kunnan talous. Kunnista mainitsen Salon ja Espoon.
Kun Nokian johtaja sanoo - emme lähde Suomesta - hän puhuu Nokian omalle väelle ja sidosryhmälle. Hän puhuu salolaisille, hän puhuu espoolaisille, hän puhuu nokian alihankkijoille. Heille sanoma on selvä, tehkää työtä, älkää panikoiko, sitoutukaa Nokiaan.
Miksi johtaja saattaa sanoa päinvastoin kuin tosiasiassa tapahtuu? Yritys hyötyy siitä, että sen sidosryhmät pysyvät tyytyväisenä. Yritys ostaa sanoilla aikaa. Yritys tekee liiketoimintaa.
Mistä yritys hyötyy, sitä yritys tekee. Tämä on lainalaisuus. Jos yritys hyötyy sanasta ei, se sanoo niin. Harvemmin yritys sanoo sellaista, mistä sille on suoranaista haittaa. Koska epävakaus olisi Nokialle haitta, se pyrkii vakuuttamaan suomalaiset.
Kun Esko Ahon lamahallitus 90 luvulla sanoi "ei devalvaatiota", järkevät pienyrittäjät kyseenalaistivat sanat ja varautuivat epävarmuuteen. Kun Nokian johtaja sanoo "emme lähde suomesta", yhtiöstä riippuvien suomalaisten perheiden ja alihankkijoiden kannattaa suunnitella tarkoin - entä jos se lähtee?
torstai 26. helmikuuta 2009
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
Hirvivaara
Terveisiä Ruotsin Vemdalenista. Se on laskettelukeskus lähellä Årea. Itse jätin tällä kertaa sukset jalastani ja keskityin kirjallisuuteen ja rentoutumiseen urheilun sijaan. Se sekä kannatti että oli samalla kertaa typerä teko. Sain yhden pitkään panttaamani tekstin alkuun ja sivuja kertomukseen syntyi kymmenen. Mutta taiteen vastapainoksi söin suklaata ja lihapullia koko viikon ja makailin kirjallisuuden keskellä, joten hiihtolomalla lihosin kauhistuttavat neljä kiloa. Nyt sitten pitäisi päättää, haluanko päästä näistä kiloista eroon, vai luovutan ja annan kilojen kertyä?
Asiasta toiseen. Hirvi on uljas eläin. Erityisen isolta uroshirvi näyttää auton keulan edessä. Sellaisen meinasin saada koristeeksi matkallani. Nyt ensiksi annankin julkisen kiitoksen kaikille hirvikolareita tutkineille ja niistä selviytymisneuvoja radiossa ja televisiossa antaneille. Niiden neuvojen avulla minä ja lapseni olemme hengissä ja ehjinä kotona.
Eli mitä tapahtui? Hirvi rymisti tienreunalta eteemme tielle. Ajoin sellaista tasaista satasta ja tienpinta oli jäinen. Kun näin hirven oli jalkani jo refeksinä painanut jarrut hätäjarrutukseen ja kuulin lukkiutuneiden renkaiden ja nastojen vinkuvan jään pinnalla. Vauhtiimme jarrutus ei vaikuttanut juurikaan. Tien vierellä oleva lumipenkka oli liki metrinen ja arvelin, ettei meistä nähden oikealta tielle rymistävä hirvi kipua sen yli nopeasti ja siksi ohjasin vaistonvaraisesti kohti vastaantulijoiden kaistaa. Mutta olin väärässä. Väkivahva hirvi työnsi itsensä lumikinoksen läpi kuin tyhjää vain siinä se sitten oli edessämme. Tässä kohtaa alkaa asiantuntijoille kiitokset henkemme pelastamisesta.
Huusin lapsille HIRVI! Ja toivoin ettei heille käy mitenkään. Lauseet välähtelivät tajunnassani. Hirvi. Autokolari. Miten vältät sen. Muistin asiantuntijoiden sanoneen, että hirvi ei väistä vaan se kulkee valitsemaansa reittiä kuin juna poikkeamatta siitä. Aiemmin oli porojen ja peurojen kanssa tehnyt muutaman kerran tuttavuutta ja nehän loikkivat sinne tänne tai peräti ne kääntyvät hyökkäykseen sarvet tanassa autoa kohti. Mutta ei hirvi kääntyile. Toinen asiantuntijan ohje oli - jos törmäät, törmää hirven takapäähän. Se on kevyempi kuin tappavan murskaava eturuho. Yritä jos mahdollista kiertää takaa.
Koska jarrut olivat paniikkijarrutuksessa ja minullahan ei ole ABS jarruja, jouduin tekemään ikävän päätöksen. Lopettaa jarruttaminen ja yrittää eturuhoon törmäämisen sijaan kiertää eläin. Tai jos törmäystä ei pysty estää, ainakin törmätä sen takaruhoon.
Vapautin jarrut. Tämä kaikki tietysti tapahtui silmänräpäyksessä kuten kuten ajatusketjuni kulkee suuressa hädässä. Tapahtumien kirjoittaminen on tietysti hidasta, kuten on lukeminenkin, mutta yritä ajatella tiimalasia jossa ei olekaan kuristinta vaan hiekka putoaa näkökykyäsi nopeammin ylhäältä alas. Näin ajatukseni kulkevat. Lauantaina meillä piti olla rento ajomatka hiihtokeskuksesta laivalle sillä sään oli luvattu olevan kaunis, vaikkakin näin aamulla ilma oli sumuinen. Hanget vuoristomaisemissa ovat erityisen valkeat ja lunta pakkautuu puiden kylkeen aina sen mukaan, mistä päin tuulee.
Vapautin jarrut ja aloin ohjata oikealle kohti hirven takaruhoa. Eihän ne renkaat pureutuneet lukkojarrutuksen jälkeen, ja siksi jouduin vieläpä hieman töpäyttää kaasuakin jotta saan pitoa. Renkaat taipuivat ja nastat purivat jäätä ja auton nokka kääntyi kohti hirven takaruhoa, joka oli vasta päässyt penkalta tielle. Auto läheni hirveä (matkaa oli nelisen autonmittaa), näin hirven pään edessäni ja käänsin yhä rattia hillitysti mutta tehokkaasti. Sitten keula osoitti hirven keskiruhoa mutta hirvi samaan aikaan rynni edelleen kohti tien toista reunaa joten keskiruho vaihtui takajaloiksi ja lopulta edessäni olikin lumipenkka ja vauhtia noin 80 kilsaa tunnissa. Nopea perän heitto näpäyttämällä jarruja ja viipauttamalla rattia (nyt saan kiittää selviytymisestä itseäni ja nuoruuden hurjastelujani), keula notkahti kohti keskikaistaa, perä heivasi muutaman kerran mutta sain otteen tiestä ja auton haltuuni.
Siinä se hirvijuttu. Sydän hakkasi itseään pois rinnasta mutta painoin sen takaisin kylkiluitten väliin. Huh huh. Selvittiin. Kiitos teille hirvikolarien asiantuntijoille jotka olette jakaneet tietonne!
Asiasta toiseen. Hirvi on uljas eläin. Erityisen isolta uroshirvi näyttää auton keulan edessä. Sellaisen meinasin saada koristeeksi matkallani. Nyt ensiksi annankin julkisen kiitoksen kaikille hirvikolareita tutkineille ja niistä selviytymisneuvoja radiossa ja televisiossa antaneille. Niiden neuvojen avulla minä ja lapseni olemme hengissä ja ehjinä kotona.
Eli mitä tapahtui? Hirvi rymisti tienreunalta eteemme tielle. Ajoin sellaista tasaista satasta ja tienpinta oli jäinen. Kun näin hirven oli jalkani jo refeksinä painanut jarrut hätäjarrutukseen ja kuulin lukkiutuneiden renkaiden ja nastojen vinkuvan jään pinnalla. Vauhtiimme jarrutus ei vaikuttanut juurikaan. Tien vierellä oleva lumipenkka oli liki metrinen ja arvelin, ettei meistä nähden oikealta tielle rymistävä hirvi kipua sen yli nopeasti ja siksi ohjasin vaistonvaraisesti kohti vastaantulijoiden kaistaa. Mutta olin väärässä. Väkivahva hirvi työnsi itsensä lumikinoksen läpi kuin tyhjää vain siinä se sitten oli edessämme. Tässä kohtaa alkaa asiantuntijoille kiitokset henkemme pelastamisesta.
Huusin lapsille HIRVI! Ja toivoin ettei heille käy mitenkään. Lauseet välähtelivät tajunnassani. Hirvi. Autokolari. Miten vältät sen. Muistin asiantuntijoiden sanoneen, että hirvi ei väistä vaan se kulkee valitsemaansa reittiä kuin juna poikkeamatta siitä. Aiemmin oli porojen ja peurojen kanssa tehnyt muutaman kerran tuttavuutta ja nehän loikkivat sinne tänne tai peräti ne kääntyvät hyökkäykseen sarvet tanassa autoa kohti. Mutta ei hirvi kääntyile. Toinen asiantuntijan ohje oli - jos törmäät, törmää hirven takapäähän. Se on kevyempi kuin tappavan murskaava eturuho. Yritä jos mahdollista kiertää takaa.
Koska jarrut olivat paniikkijarrutuksessa ja minullahan ei ole ABS jarruja, jouduin tekemään ikävän päätöksen. Lopettaa jarruttaminen ja yrittää eturuhoon törmäämisen sijaan kiertää eläin. Tai jos törmäystä ei pysty estää, ainakin törmätä sen takaruhoon.
Vapautin jarrut. Tämä kaikki tietysti tapahtui silmänräpäyksessä kuten kuten ajatusketjuni kulkee suuressa hädässä. Tapahtumien kirjoittaminen on tietysti hidasta, kuten on lukeminenkin, mutta yritä ajatella tiimalasia jossa ei olekaan kuristinta vaan hiekka putoaa näkökykyäsi nopeammin ylhäältä alas. Näin ajatukseni kulkevat. Lauantaina meillä piti olla rento ajomatka hiihtokeskuksesta laivalle sillä sään oli luvattu olevan kaunis, vaikkakin näin aamulla ilma oli sumuinen. Hanget vuoristomaisemissa ovat erityisen valkeat ja lunta pakkautuu puiden kylkeen aina sen mukaan, mistä päin tuulee.
Vapautin jarrut ja aloin ohjata oikealle kohti hirven takaruhoa. Eihän ne renkaat pureutuneet lukkojarrutuksen jälkeen, ja siksi jouduin vieläpä hieman töpäyttää kaasuakin jotta saan pitoa. Renkaat taipuivat ja nastat purivat jäätä ja auton nokka kääntyi kohti hirven takaruhoa, joka oli vasta päässyt penkalta tielle. Auto läheni hirveä (matkaa oli nelisen autonmittaa), näin hirven pään edessäni ja käänsin yhä rattia hillitysti mutta tehokkaasti. Sitten keula osoitti hirven keskiruhoa mutta hirvi samaan aikaan rynni edelleen kohti tien toista reunaa joten keskiruho vaihtui takajaloiksi ja lopulta edessäni olikin lumipenkka ja vauhtia noin 80 kilsaa tunnissa. Nopea perän heitto näpäyttämällä jarruja ja viipauttamalla rattia (nyt saan kiittää selviytymisestä itseäni ja nuoruuden hurjastelujani), keula notkahti kohti keskikaistaa, perä heivasi muutaman kerran mutta sain otteen tiestä ja auton haltuuni.
Siinä se hirvijuttu. Sydän hakkasi itseään pois rinnasta mutta painoin sen takaisin kylkiluitten väliin. Huh huh. Selvittiin. Kiitos teille hirvikolarien asiantuntijoille jotka olette jakaneet tietonne!
perjantai 13. helmikuuta 2009
13 päivä ja perjantai on ihana päivä
Vaikka asiat sinäänsä ovat menneet ihan reisille koko päivän, elämä on hauskaa.
Kokoukset ovat menneet poskelleen, yhtiö menee selvitystilaan omistajien riidellessä uppavan laivan aurinkotuolista, miesjulistus kaivaa hampaaseen koloa, lomavalmistelu aiheuttaa päänsäryn, kiire kiire lomille; niin sittenkin - perjantai ja kolmastoista päivä ilahduttaa. Kaveri soitteli, kertoi, että työporuukka jättää lattian valamatta pelkkää taikauskoaan. Makailevat työhaalareissaan ja pohtivat elämää. Kukapa haluaisi asua talossa jonka perustukset on valettu pahan onnen päivänä?
Pahan onnen päivä on tietysti typerää taikauskoa. Se on ihan samaa uskoa kuin mikä muu usko, vaikkapa avioliiton siunaus tai laivan vihkiminen. Usko yhdistää ihmiset. Ihmisten tietoisuus yhdistyy irrationaalisissa meemeissä ja me naureskelemme toistemme taikauskolle ja varmuuden vuoksi pistämme sormet ristiin selän takana.
Hauskaa hiihtolomaa jokaiselle kullekin. Viikon päästä palaan Suomeen. Toivottavasti.
Kokoukset ovat menneet poskelleen, yhtiö menee selvitystilaan omistajien riidellessä uppavan laivan aurinkotuolista, miesjulistus kaivaa hampaaseen koloa, lomavalmistelu aiheuttaa päänsäryn, kiire kiire lomille; niin sittenkin - perjantai ja kolmastoista päivä ilahduttaa. Kaveri soitteli, kertoi, että työporuukka jättää lattian valamatta pelkkää taikauskoaan. Makailevat työhaalareissaan ja pohtivat elämää. Kukapa haluaisi asua talossa jonka perustukset on valettu pahan onnen päivänä?
Pahan onnen päivä on tietysti typerää taikauskoa. Se on ihan samaa uskoa kuin mikä muu usko, vaikkapa avioliiton siunaus tai laivan vihkiminen. Usko yhdistää ihmiset. Ihmisten tietoisuus yhdistyy irrationaalisissa meemeissä ja me naureskelemme toistemme taikauskolle ja varmuuden vuoksi pistämme sormet ristiin selän takana.
Hauskaa hiihtolomaa jokaiselle kullekin. Viikon päästä palaan Suomeen. Toivottavasti.
torstai 12. helmikuuta 2009
Viimeiset hetket
Elän jännittävää aikaa nyt torstaina. Perjantaina tapahtuu merkittäviä asioita niin miesyhdistyksen, yritysmaailman kuin oman lomanikin suhteen. Mistä ihminen päättää itse, missä ihminen on riippuvainen toisista?
1.
Uudistuvaa vihreää miesyhdistystä puuhaavat monet miehet (ja naisetkin). Osani on tarjota 20 vuoden kokemuksella näkökulmia jotka toimivat. Miesten tasa-arvo on nyt nousemassa poliitisen julistuksen jälkeiseen aikaan jolloin ihmiset nousevat jaloilleen ja massat lähtevät liikkeelle. Olen oman osani taustatyöstä tehnyt mm. 1993 "Tasa-arvo on myös miesten asia" julistuksellani joka julkaistiin samaan aikaan Hesarissa ja Jyväskylän yliopiston naistutkimuksen luentosarjassa. Sen laadin aikoinani hyvn pienen piirin vaikutuksessa. Nyt liikkeellä on monilukuinen miesjoukko.
2.
Valmistaudun toimialallaan keskisuuren yrityksen yhtiökokoukseen. Se on sama yhtiö, jonka muutostoimitusjohtajana toimin vuosina 2004-2007 . Päätehtäväni 2004 oli nostaa konkurssiin ajautuva yhtiö jaloilleen. Vanha johto suostui väistymään syrjään ja sain vapaat kädet. Yhtiö nousi jaloilleen - ei vain jaloilleen vaan rynni hurjalla työmäärällä jopa eritystuotteen markkinajohtajaksi parissa vuodessa. Siten sain potkut kun vanha johtokaarti muuttui omahyväiseksi ja omnipotenttiseksi. Se halusi kunnian itselleen.
He antoivat minulle potkut. He eivät halunneet antaa kunniaa minulle. Potkuja antaessaan he vielä pilkkasivat: minusta huolimatta konkurssikypsä yhtiö kolmessa vuodessa nousi alansa johtajaksi. Se oli vuonna 2007. Miten asia nyt on? Jo vuonna 2009 tuo samainen yhtiö huutaa jälleen minua apuun. Tein pikaisen selvityksen ja havaitsin, että vanha heikko johto oli palauttanut yhtiön työntekijöiden vaatimuksesta takaisin aikaan ennen minun muutosjohtajuuttani. Yhtiö on jälleen tappiollinen ja pian olisi selvitystilassa. Perjantaina on yhtiökokous, jossa vanha johto joutuu olemaan nöyrä ja äänestämään itseään vastaan. Jos vain kykenee olemaan nöyrä. Nöyryyden vaihtoehto on konkurssi. On viimeinen hetki.
3.
Lähden hiihtolomalle. Sen päätöksen voin tehdä yksin. Laskettelen Ruotsin Vemdalenissa. Mutta mukaani tulee kaksi kolmesta lapsestani. Heidän osaltaan minä en tee lomapäätöstä, vaan he pääsevät äitinsä päästäessä. Lapset ovat aina toki päässeet.
Eronneen miehen perhe-elämä on toisenlaista kuin ydinperheellisen. Päätösvalta on lähivanhemalla. Eroaminen lisää lähivanhemman valtaa aina mielivaltaan asti. Ja useinmiten lähivanhempi on äiti. Toisin kuin ydinperheessä, jossa äidit saattavat tuntea itsensä heikoiksi, eron jälkeen valta kellahtaa ympäri, heikoksi muuttuu se, jonka luona lapset eivät asu virallisesti. Valitettavasti joillekin valta nousee päähän ja sellaiset äidit muuttuvat ääliöiksi. Minullakin on kokemusta sellaisen vallankäytön kohteena olemisesta.
Mutta siitä myöhemmin. Nyt toivotan hyvää torstaita ja pian eteläsuomessa alkavaa hiihtolomaa!
1.
Uudistuvaa vihreää miesyhdistystä puuhaavat monet miehet (ja naisetkin). Osani on tarjota 20 vuoden kokemuksella näkökulmia jotka toimivat. Miesten tasa-arvo on nyt nousemassa poliitisen julistuksen jälkeiseen aikaan jolloin ihmiset nousevat jaloilleen ja massat lähtevät liikkeelle. Olen oman osani taustatyöstä tehnyt mm. 1993 "Tasa-arvo on myös miesten asia" julistuksellani joka julkaistiin samaan aikaan Hesarissa ja Jyväskylän yliopiston naistutkimuksen luentosarjassa. Sen laadin aikoinani hyvn pienen piirin vaikutuksessa. Nyt liikkeellä on monilukuinen miesjoukko.
2.
Valmistaudun toimialallaan keskisuuren yrityksen yhtiökokoukseen. Se on sama yhtiö, jonka muutostoimitusjohtajana toimin vuosina 2004-2007 . Päätehtäväni 2004 oli nostaa konkurssiin ajautuva yhtiö jaloilleen. Vanha johto suostui väistymään syrjään ja sain vapaat kädet. Yhtiö nousi jaloilleen - ei vain jaloilleen vaan rynni hurjalla työmäärällä jopa eritystuotteen markkinajohtajaksi parissa vuodessa. Siten sain potkut kun vanha johtokaarti muuttui omahyväiseksi ja omnipotenttiseksi. Se halusi kunnian itselleen.
He antoivat minulle potkut. He eivät halunneet antaa kunniaa minulle. Potkuja antaessaan he vielä pilkkasivat: minusta huolimatta konkurssikypsä yhtiö kolmessa vuodessa nousi alansa johtajaksi. Se oli vuonna 2007. Miten asia nyt on? Jo vuonna 2009 tuo samainen yhtiö huutaa jälleen minua apuun. Tein pikaisen selvityksen ja havaitsin, että vanha heikko johto oli palauttanut yhtiön työntekijöiden vaatimuksesta takaisin aikaan ennen minun muutosjohtajuuttani. Yhtiö on jälleen tappiollinen ja pian olisi selvitystilassa. Perjantaina on yhtiökokous, jossa vanha johto joutuu olemaan nöyrä ja äänestämään itseään vastaan. Jos vain kykenee olemaan nöyrä. Nöyryyden vaihtoehto on konkurssi. On viimeinen hetki.
3.
Lähden hiihtolomalle. Sen päätöksen voin tehdä yksin. Laskettelen Ruotsin Vemdalenissa. Mutta mukaani tulee kaksi kolmesta lapsestani. Heidän osaltaan minä en tee lomapäätöstä, vaan he pääsevät äitinsä päästäessä. Lapset ovat aina toki päässeet.
Eronneen miehen perhe-elämä on toisenlaista kuin ydinperheellisen. Päätösvalta on lähivanhemalla. Eroaminen lisää lähivanhemman valtaa aina mielivaltaan asti. Ja useinmiten lähivanhempi on äiti. Toisin kuin ydinperheessä, jossa äidit saattavat tuntea itsensä heikoiksi, eron jälkeen valta kellahtaa ympäri, heikoksi muuttuu se, jonka luona lapset eivät asu virallisesti. Valitettavasti joillekin valta nousee päähän ja sellaiset äidit muuttuvat ääliöiksi. Minullakin on kokemusta sellaisen vallankäytön kohteena olemisesta.
Mutta siitä myöhemmin. Nyt toivotan hyvää torstaita ja pian eteläsuomessa alkavaa hiihtolomaa!
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
Blogista
Siirryn http://www.nameprint.fi/jarmolius/blogi/ sivulta tänne bloggeriin. Täällä koeteltu formaatti toimii eri selaimilla toisin kuin omassa blogikoneessani kompastuivat lukijat kynnykseen. Sain valituksia epäselvästä ulkoasusta eri selaimilla.
Eli tyypillistä minua. Tekemällä oppii tehdä virheitä.
Eli tyypillistä minua. Tekemällä oppii tehdä virheitä.
MIEHEN SUKUNIMEN VAIHTO
28.1.2009
MIEHEN SUKUNIMEN VAIHTO
Päivä on mennyt kirjeenvaihdossa. Uusi nimi vaikuttaa valtavan moneen asiaan. Täytyy vaihtaa ajokortti, passia ei ole pakko vaihtaa, mutta jos jättää vaihtamatta, saattaa ilmetä ongelmia, Kela lähettää uuden sotu kortin automaattisesti. Hyvä. Väestötietojärjestelmiin nimi päivittyy automaattisesti. Hyvä ja helppoa.
Sen sijaan lukemattomat ystäväni, tuttavani, liikekumppanini ja yhdistysten rekisterit on päivitettävä uutisella uudesta nimestä.
Pelkäsin aluksi suhtautumista, miten tuttavat suhtautuvat nimenmuutokseen. Alkavatko he kyseenalaistamaan miehen nimen vaihtamista, vai hyväksyvät minun henkilökohtaisen päätöksen. Ilokseni olen havainnut saaneeni ystäviltä lukuisia onnitteluja uuden nimen johdosta! Kiitos onnittelijoille!
Nimen vaihtaminen saattaa olla naiselle asia jota hän on vuosien mittaa joutunut käsittelemään, hän on sopeutunut ajatukseen vaihtuvasta identiteetistä. Miehelle nimen vaihtaminen on monimutkainen juttu ja sen arvellaan pitävän sisällään suurta draamaa.
Minä vaihdoin nimeni edesmenneen äitini tyttönimeksi ja äidin puoleisen suvun sukunimeksi. Jotkut kyselevät minulta, tuleeko miesten kesken asiasta jopa muoti-ilmiö?
MIEHEN SUKUNIMEN VAIHTO
Päivä on mennyt kirjeenvaihdossa. Uusi nimi vaikuttaa valtavan moneen asiaan. Täytyy vaihtaa ajokortti, passia ei ole pakko vaihtaa, mutta jos jättää vaihtamatta, saattaa ilmetä ongelmia, Kela lähettää uuden sotu kortin automaattisesti. Hyvä. Väestötietojärjestelmiin nimi päivittyy automaattisesti. Hyvä ja helppoa.
Sen sijaan lukemattomat ystäväni, tuttavani, liikekumppanini ja yhdistysten rekisterit on päivitettävä uutisella uudesta nimestä.
Pelkäsin aluksi suhtautumista, miten tuttavat suhtautuvat nimenmuutokseen. Alkavatko he kyseenalaistamaan miehen nimen vaihtamista, vai hyväksyvät minun henkilökohtaisen päätöksen. Ilokseni olen havainnut saaneeni ystäviltä lukuisia onnitteluja uuden nimen johdosta! Kiitos onnittelijoille!
Nimen vaihtaminen saattaa olla naiselle asia jota hän on vuosien mittaa joutunut käsittelemään, hän on sopeutunut ajatukseen vaihtuvasta identiteetistä. Miehelle nimen vaihtaminen on monimutkainen juttu ja sen arvellaan pitävän sisällään suurta draamaa.
Minä vaihdoin nimeni edesmenneen äitini tyttönimeksi ja äidin puoleisen suvun sukunimeksi. Jotkut kyselevät minulta, tuleeko miesten kesken asiasta jopa muoti-ilmiö?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
