Vihreät ja ydinepäonnistuminen

Vihreät ovat kertoneet epäonnistuneensa energiapolitiikan teossa. Hallitus päätti antaa teollisuuden rakentaa Suomeen kaksi uutta ydinvoimalaa. Mistä Anni Sinnemäen johdolla tapahtunut megaepäonnistuminen kertoo?

Tähän kohtaan liitän Anni Sinnemäen aiemman lausunnon pääomatuloista. Hän haluaa valjastaa Vihreät veroremonttiin. Remontin seurauksena pääomatuloja verotettaisiin kuten palkkatuloja verotetaan.

Vihreät vastustavat ydinenergiaa. Vihreät haluavat korottaa pääomatulojen veroja kaksinkertaisiksi. Kun yhdistää nämä kaksi erillistä poliittista ohjelmaa, alkaa havaita, että vihreiden teollisuuspolitiikan teko loistaa poissaoloaan. Vihreiden talouspoliittisella ohjelmalla edistetään insinööritoimistojen ja vaihtoehtohoitoloiden toimintaedellytyksiä. Perinteinen talousosaaminen loistaa poissaoloaan.

Itsekin vihreänä ja Vihreiden nykylinjan toisinajattelijana olen osallistunut mm. ydinvoimakeskusteluun ja yrittäjäohjelmatyöryhmään. Työryhmässä oli kyllä perusteollisuuden edustajia minunkin (kirjapaino) lisäkseni konepajateollisuudesta. Ohjelma kuitenkin ainakin julkisuuden lausuntojen perusteella on tehty ensisijaisesti mikroyritysten ja pienpalveluyritysten tarpeista lähtien.

Vihreät etsivät teollisuuspoliittista linjaansa. Toivottavasti etsivät ja löytävät. Sillä nykyinen politiikka on epäonnistunut ainakin yhdessä julkisuudessa esitetyssä tavoitteessaan - ydinvoimaa ei rakenneta. Sitä rakennetaan. Rakennetaan jopa tuplasti.

Vihreän politiikan kolmas vasta ilmennyt epäonnistuminen liittyy ns. risupakettiin. Sillä aikaa kun Vihreät keskittyivät vastustamaan ydinvoimaa, Pekkarinen pelasi kahteen maaliin. Pekkarinen yhdisti oman ydinvoimakantansa bioenergiapolitiikkaan. Hän sai omille joukoilleen loistosaavutuksen.

Itse olen järkyttynyt Pekkarisen risupaketin aikaansaamasta suosiosta, sillä näen jo silmissäni metsien humuksen hupenemisen kun biopolttoaineteollisuus repii hakkuun jäljiltä kannot ja risut tehtaiden nieluun. Metsiin ei jää maatuvaa ainesta. Energiateollisuuden syödessä Pekkarisen risupakettia, metsien humus katoaa ja Lohjanharjun hiekka alkaa valtaamaan Suomea. Dyynien hiekka valtaa autioituvan Suomen.

Juuri tästä syystä kannatin ydinvoimaa. Vastustin humuksen tuhoamista teollisuuden tarpeisiin. Ja sain läpi tahtoni. Toisin kuin virallinen Vihreä linja epäonnistui, minä onnistuin eroosion vastustamisessa, metsähumuksen hävittämisen vastustamisessa. Poliittiseen voittooni tarvittiin myönteistä ydinvoimapäätöstä.

Miten onnistuin? Toisin kuin Vihreät yleensä yksinomaan vastustivat ydinvoimaa, minä en suhtautunut siihen mustavalkoisesti. Näin teollisuuden tarpeet. Näin strategisen metalliteollisuuden tuulivoimalle tarjoamat raaka-ainemahdollisuudet. Näin pääomasijoittajien ajatusmallit. Toki vastustan nykyisen kaltaista rajallisiin raaka-ainesiin perustuvaa ydinvoimaa pitkällä tähtäimellä, mutta nyt se on oiva taktinen energialähde tämän vuosisadan tarpeisiin. Kannatin ydinvoiman lisärakentamista.

Valitettavasti Vihreät keskittyivät vastustamaan ydinvoimaa, eivätkä tehneen kuten Pekkarinen, rakentaneet omaa "risupakettia", eli tarjonneet pääomasijoittajille uutta sijoituskohdetta, jolla on valtion voimakas poliittinen tuki. Vastustimme jyrkästi, emme keskittyneet vaihtoehtoihin. Halusimme pistää paaomasijoittajat kyykkyyn.

Toivon, että Vihreissä herätään havaitsemaan se, että pelkkä mustavalkoinen ydinvoiman vastustaminen yhdistettynä pääomien hurjaan veronkiristykseen ei johda mihinkään hyvään tulokseen. Se on EI!-politiikkaa.

EI!-politiikka jättää yhteiskunnan heitteille. Sillä politiikalla vihreät menettävät kykynsä vallankäyttöön Suomessa. Sekä lopulta alkavat menettää kansan kannatusta eduskuntavaaleissa.