sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Unohtaako lastensuojelu pojat?

Terveisiä täältä vihreiden puoluekokouksesta Jyväskylästä. Demokratia potkii häviäjiä päähän. Eilen lauantaina äänestettiin vain yhden kerran.

Esitin muutosta Vantaan vihreät ry:n aloitteeseen 12.2. Kansallisen toimintasuunnitelman laatiminen tyttöjen ja naisten ympärileikkauksien ennaltaehkäisemiseksi.

Esitin, että aloitteeseen lisätään kappale, joka todentaa, että vihreille lastensuojelu, ennaltaehkäisy ja valistus tarkoittaa tyttöjen lisäksi poikien lastensuojelua. Kyseessä on Daphne projekti. Muutokseni ei mennyt läpi.

Lastensuojelu tarkoittanee vain tyttöjen suojelua? Yritin kirjoittaa muutoksen neutraalisti. Aloitteeseen olisi lisätty yksi kappale.

Sanatarkasti teksti kuului seuraavasti: "Lastensuojelu koskee niin tyttöjä kuin poikia, ja tarkoittaa heidän suojeluaan mm. ei-lääketieteellisiltä ympärileikkauksilta. On etsittävä ja löydettävä keinot integroida poikien ympärileikkausten ehkäisy- ja valistustyö Dapfne hankkeen yhteyteen tai muuhun Sosiaali- ja terveysministeriön lastensuojeluhankkeeseen."

Lisäyksen puolesta äänesti mukavasti yli kriittisen pisteen salista lukuisia äänestäjä. Joten vihreiden tulevaisuus ei ole toivoton, vaan muutos on mahdollinen. Valitettavasti lisäystä vastusti selkeä, naisista koostunut äänestäjien joukko, ja näin ollen esitys hylättiin.

17 kommenttia:

  1. Mielestäni kiteyttää hyvin vihreiden käsitystä "tasa-arvosta", eli toisinsanoen sovinismista (oman ryhmänsä edun härskistä ajamisesta muiden kustannuksella). Mutta ei ole puolueella muutenkaan koskaan ollut mitään sidoksia terveeseen järkeen, joten sopii vihreille kuin nyrkki silmään.

    VastaaPoista
  2. Minusta alunperin Vihreät ei ollut näin pahasti telaketjufeministien valtaama, vaan mukana oli erittäin päteviä miespuolisia poliitikkoja, kuten esimerkiksi Osmo Soininvaara. Nyt sekä mies- että naispuolella (esimerkiksi Tarja Cronberg) tuntuu pätevämpi väki astuneen syrjään ja Sinnenmäkien syrjäyttäneen heidät.

    VastaaPoista
  3. Vihreät on täysin epätasa-arvoinen puolue, miksi miehet siellä edes yleensä ovat?

    Ei ole kauaakaan kun Heli Järvinen (Vihreät) totesi julkisuudessa seuraavaa vihreästä tasa-arvokäsityksestä:



    "Eduskuntaryhmämme 14 jäsenestä 9 on naisia. Myös muun muassa kaikki ministerimme ja eduskuntaryhmämme puheenjohtaja ovat naisia. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että nainen on puolueessamme erinomaisen tasa-arvoinen."(Heli Järvinen)

    Tuollaista on Vihreä tasa-arvo!

    VastaaPoista
  4. Äänestettiinkö asiasta vain, vai käytiinkö sen tiimoilta jotain keskustelua?

    Olisi mukava kuulla joitain "asia-argumentteja" sen puolesta, miksei poikien lastensuojelutarpeen ilmaisemista pidetty tässä yhteydessä tarpeellisena.

    VastaaPoista
  5. On täysin kohtuutonta väittää, että joukko olisi koostunut naisista.

    Itse olen mies ja äänestin ehdotusta vastaan. Naisten ympärileikkaukset ovat isompi ongelma kuin miesten ympärileikkaukset ja pidän vertausta ongelmallisena, sillä toinen näistä on paha juttu ja toinen on ihan uskomattoman paha juttu.

    Pragmaattisesti voi myös olla parempi sallia miesten ympärileikkaukset kuin kieltää ne. Miesten ympärileikkaus ei useimmissa tapauksissa ole katastrofi, kun taas naisten ympärileikkaus on (tämän voi tarkistaa miehiltä, joille on tehty ympärileikkaus täysi-ikäisenä).

    Minusta olet vähän hävytön laittamassa tämän hylkäämisen kokonaan naisten piikkiin. Miesten ympärileikkauksia tulisi miettiä joskus kunnolla eikä näin ohimennen aloitteiden yhteydessä.

    Kerraten: Naisten ympärileikkaus on AINA paha juttu. Miesten kohdalla tilanteessa on vähän enemmän harmaan sävyjä.

    VastaaPoista
  6. Miesten kohdalla tilanteessa ei ole todellakaan yhtään harmaita sävyjä. Ympärileikkaus ilman lääketieteellistä tarvetta on törkeä pahoinpitely, fyysisen ja seksuaalisen koskemattomuuden loukkaus niin pojille kuin tytöillekin. Mene ja silvo oma kikkelisi jos haluat kerran, että muilta silvotaan. Palataan sitten tähän asiaan. Vai mikä on, ansaitseeko esinahkasi suojelua, mutta muiden esinahat eivät?

    VastaaPoista
  7. Heikki Sairainen, saat minut häpeämään Tamperelaisuuttani tuommoisella logiikan käytöllä. Millä perusteella suurempi paha oikeuttaa vastustamaan "pienemmän pahan" tilanteen korjaamista?

    Vertauksiahan on aina hauska tehdä, koska ne yleensä menee niin asiasta ohi, että oikein huvittaa - mutta tähän voi kyllä verrata vaikka: "Ihmisten puukottaminen laillistettava! Ihmisten ampuminen oltava laitonta!"

    Suosittelen Heikille hiljaa olemista, jos ei ole mitään fiksua sanottavaa. Tosin sitähän voisi suositella yli puolille vihreiden naisedustajistakin.

    VastaaPoista
  8. Todellinen syy miesten ympärileikkauksen vähättelyyn ja väistelyyn on islamistien reaktion pelko. Äbäläwäbälä voisi olla melkoinen, kun suomalaiset muslimijärjestöt (jotka edustavat vain islamisteja, eivät normimuslimeja) älähtäisivät ympärileikkauksen kiellon olevan islamin loukkaamista.

    Kyllä se vihreän liitonkin jäsen mielellään päänsä pitää kiinni hartioissaan.

    VastaaPoista
  9. Naisten ympärileikkauksissa on olemassa sellainen light-versio, jossa poistetaan vain klitoriksen huppu. Eli se vastaa poikien ympärileikkausta.

    VastaaPoista
  10. "Miesten ympärileikkauksia tulisi miettiä joskus kunnolla eikä näin ohimennen aloitteiden yhteydessä."

    Tuo pätkä oli H.Sairasen avautumisessa ainoa perusteluksi kelpaava, kaikki muu hämäykseksi tarkoitettua (?) sanahelinää.

    VastaaPoista
  11. Heikki,

    Naisten ympärileikkauksessa näyttäisi olevan paljon poikien silpomista enemmän harmaan sävyjä. Naisten ympärileikkauksesta on olemassa sunnaakin kevyempi kevytversio, jossa ei poisteta mitään. Jos naisten ympärileikkaus on AINA paha juttu, niin poikien silpominen on POIKKEUKSETTA PALJON PAHEMPI juttu.

    VastaaPoista
  12. Päädyin satuilemaan aiheesta vähän pidemmin:

    http://vesilasi.blogspot.com/2009/05/poikien-ymparileikkaamisesta.html

    VastaaPoista
  13. Ainakin osaat valita sanasi tällä kertaa, satuilemaan hyvinkin.

    VastaaPoista
  14. Heikki, tuo perustelusi tuolla Vesilasissa oli kolijoxia alusta loppuun.

    Poikien ympärileikkaus on täsmälleen sama silpomisoperaatio kuin tyttöjenkin - ne eivät eroa toisistaan mitenkään. Molemmista on eri versioita, ja yleisimmin käytössä oleva esinahan poisto on täsmälleen sama kuin sunnalainen tyttöjen ympärileikkaus, jossa poistetaan klitoriksen huppu.

    Miesten ympärileikkaus tärvelee miehen seksuaalisuuden aivan samalla tavoin kuin naisellakin. Siinä leikataan noin kolmasosa tuntoherkästä kudoksesta pois, ja terska kovettuu niin, että sen tuntoherkkyys on sama kuin kämmenselällä. Ympärileikkauksen tarkoitus on aiheuttaa pojalle hirvittävä seksuaalitrauma - ettei hänen seksuaalisuutensa olisi uhkaksi vanhemmille miehille ja patriarkaatille.

    Poikien ympärileikkauksessa ei ole sen enempää harmaasävyjä kuin tyttöjenkään. Molemmat ovat pelkkää sukuelinten silpomista, ei muuta. Ja molemmat pitää kriminalisoida törkeänä pahoinpitelynä ja pysyvän ruumiinvamman tuottamisena.

    VastaaPoista
  15. Liukselle ääni täältä, jos joskus erehdyn vihreitä äänestämään.

    Heikille toteaisin, että.. en viitsikään vaivautua.

    VastaaPoista
  16. Itse vastustan poikien ympärileikkauksia.

    Jokainen puoluekokouksessa ollut kuitenkin tietää, että Liuksen väite esityksensä kaatamisesta naisten äänillä on täyttä puppua. Ylivoimainen enemmistö kaikista paikalla olleista, myös miehistä, äänesti ehdotuksen nurin.

    Itse äänestin sitä vastaan, koska (kuten Liuksen omasta tekstistä käy ilmi) esityksen laatija oli täysin pihalla siitä, mitä oltiin tekemässä. Vantaan vihreiden aloitetta tai puoluehallituksen vastausta siihen ei voinut tietenkään puoluekokouksessa muuttaa, ja puoluekokouksen merkitään tiedoksi -tyyppisessä toimenpide-ehdotuksessa Liuksen lisäys olisi näyttänyt todella kummalliselta. Lisäksi alkuperäisessä aloitteessa käsiteltiin nimenomaan tyttöjen ympärileikkausta, eikä poikien leikkausten kytkeminen juuri tähän asiaan vaikuttanut järkevältä.

    Ei voi olla niin, että jos vastustan vaikkapa kansanmurhia, minun on annettava varaukseton tukeni esim. sille, että kansanmurhia vastustetaan vastaisuudessa jokaisen mihin tahansa asiaan liittyvän vihreiden kannanoton loppukappaleessa.

    Kaikista suomalaisista poliitikoista nähdäkseni ylivoimaisesti näkyvimmin poikien ympärileikkauksia on muuten vastustanut Heidi Hautala.

    VastaaPoista
  17. Sairanen ei voi olla täyspäinen tuolla lausunnollaan.
    Onko tylsä veitsi vaarattomampi kun terävä vaikka kummallakin tulee reikä nahkaan?

    VastaaPoista