sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Puusta öljyksi.

Neste ja Stora Enso käyvät moottorisahat kädessä kohti puhdasta tulevaisuutta. Suomalainen metsä voidaan pian jalostaa paperin lisäksi öljyksi. Yritykset vihkivät käyttöön biopolttoaineiden koelaitoksen Varkaudessa.

Mitä tämä merkitsee? Puhdistuuko ilma? Rikastuvatko suomalaiset?
Kyllä. Molempiin kysymyksiin vastaus on ehdollinen kyllä. Nesteen ja Stora Enson yhteishanke vastaa tietotaidoltaan uutta Nokiaa suomalaisille.

Fossiilinen polttoneste pumpataan maan uumenista. Satojen miljoonien vuosien aikana kasvanut energia on puristunut maan alle tiiviisti kuin säilykepurkkiin. Siellä sen koostumus on muuttunut kiinteästä materiaalista öljyksi. Ihmiskunta on tähän mennessä pumpannut öljyä ja polttanut sen energiana ja kasvihuonekaasuina ilmakehään. Mitä tapahtuu, kun satojen miljoonien vuosien aikana kertynyt energia poltetaan sadassa vuodessa kotipallomme pinnassa? Tutkimattakin tajuaa, että sellainen muuttaa ilmastoa. Tutkimustietoakin on.

Nyt Neste vaihtaa raaka-aineen fossiilisesta uusiutuvaksi. Mitä nopeammin koko fossiilinen aine korvataan uusiutuvalla aineella, sitä pikaisemmin päästään tasapainoon. Ihmiskunta polttaa vain sen, mikä luonnostaan kiertää maan pinnalla. Kaatunut puu joka tapauksessa joko fossiilisoituu tai maatuu tuottaen hiiliyhdisteitä ilmakehään.
Neste ottaa luonnollisen kierron ihmiskunnan hyödyksi.
Ongelmia ilmenee. Toisin kuin Neste kertoo pyrkivänsä kestävään biodiesel tuotantoon sertifioituine raaka-aineineen jota valvoisi mm. WWF, monet muut öljy-yhtiöt voivat noudattaa voimakkaimman ja tuhoavimman lakia. Shell, Exxon jne. pyrkivät myös mukaan biodiesel markkinoille. Samoille markkinoille pyrkivät monet taustoiltaan hämärät kansalliset öljy-yhtiöt, joita yhdistää epädemokratia, diktatuuri, aseteollisuuden tukeminen, alkuperäiskansojen oikeuksien polkeminen ja luonnon sumeilematon riisto. Me tunnemme Nesteen, mutta me emme tunne kaikkia öljyn jalostajia.

Maailman markkinat on saatava normien sääntelemäksi ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä. Jo nyt on saatava aikaan kansainväliset normit. Meidän on suojeltava niin luontoa kuin kansoja uuden elinkeinotoiminnan ryskytellessä koneillaan pitkin koskemattomia metsiä sekä kansojen kyliä.
Mikäli liike-elämälle ei aseteta moraalisia normeja, se kehittyy yksinomaan voiton ja vastustajien hävityksen perusteella. Neste on osoittanut jo tässä vaiheessa käyvänsä vuoropuhelua luonnonsuojelijoiden ja ihmisoikeusjärjestöjen kanssa. Puutteita sekin toimissa yhä on jota WWF asiallisesti arvostelee. Meillä on syytä tukea hyviä pyrkimyksiä silloin kun havaitsemme sellaista. Liiketoiminnan on oltava läpinäkyvää ja kestävää.

Linkkejä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti