tiistai 3. marraskuuta 2009

Seksuaalinen häirintä


Kävin lauantaina vihreällä puolueen risteilyllä Vantaan hotellissa. Kuivalla maalla risteily ei juurikaan poikennut itämeren kyntämisestä. Nyt on ilmennyt, että risteilyllä tapahtui seksuaalista häirintää kuten Rosa Meriläinen Vihreä Langassa kirjoittaa. Miesten seksuaalista häirintää.

Miehet ovat vähemmistö vihreiden joukossa. Kun puolueväki risteili Vantaalla, tapahtui kaikkea kivaa, tanssittiin, tuijoteltiin loistavia esiintyjiä, istuttiin panelikeskusteluissa. Naiset ovat reilu enemmistö.


Vihreät naiset haluavat kriminalisoida seksin oston. Ostajaa, joka usein on mies, rankaistaan siitä, että hän maksaa seksipalveluista koki palvelun tarjoaja itsensä ihmiskaupan uhriksi tai ahkeraksi yksityisyrittäjäksi. Kriminalisoinnin ympärille on rakennettu poliittinen kulttuuri, kulttuuri sisältää koherensseja totuuksia, vastaväitteet on varmennettu tautologialla.

Itse olen toki seksikauppaa vastaan jo siksikin, että miehet menettävät rahansa siinä touhussa ja asettavat terveytensä vaaraan. Hepatiitti ja hiv ovat vaarallisia tartuntatauteja. Eikä kondoomi kestä kaikissa tapauksissa alusta loppuun asti.

Nyt palaan siihen seksuaaliseen häirintään. Puolueristeilyllä tapahtui häirintää. Todettakoon kuitenkin alkuun se, että kerrottua häirintää tapahtui vasta kun kokouksen virallinen osuus päättyi ja alkoi vapaa-aika. Se merkitsi sitä, että hotelliin ryntäsivät paikalliset juhlijat.

Seksuaalinen häirintä kohdistui miehiin. Rosa Meriläinen kirjoittaa "...miesten tyypillisesti kohtaamasta seksuaalisesta häirinnästä: prostituoidut tarjosivat palveluitaan." Viisaasti kirjoitettu. Rosa kertoi mitä miehet olivat joutuneet kokea.

Prostituutiokeskustelu on rakennettu yksinomaan naisten näkökulmasta käsin. Seksin tarjoajista puhutaan uhreina. Uhreilla ei ole muuta tapaa ansaita elantoaan kuin ahdistella seksuaalisesti miehiä. Helkkari. Tuo änkyräsävytteinen väite on samaa tasoa kuin raiskaajalla ei ole muuta tapaa saada kuin pakolla.

Miehet saattavat olla uhreja naisia useammin. Kun he kännipäissään ja harkintakyvyttömyyttään lähtevät tuntemattoman naisen mukaan, he ajautuvat vaaraan joutua uhriksi. Tämä tarjoaa yhden kerran huume- ja pokerimaailmasta tutun freerollin. Miesparka ottaa ilmaisen näytteen vastaan.

Miksi ravintolassa ei saa olla rauhassa seksuaaliselta häirinnältä? Mies viettää mukavaa iltaa tanssien ja iloiten kun hän joutuu ahdistelevien tarjoajien kohteeksi. Kun miestä ahdistellaan seksuaalisesti, mitä tekee vihreän puolueen virallinen linja? Tukee miehiä?

Vihreät naiset ideologiansa vuoksi pitävät prostituutioituja uhreina silloinkin kun naiset itse asiassa syyllistyvät vihreiden miesten seksuaaliseen ahdisteluun. Asiat kääntyvät päälaelleen. Uhrista tehdään syytetty. Seksuaalisen häirinnän miesuhriin kohdistetaan painostusta. Rikollisesta naisesta muovataan uhri. Kafka hykertelee haudassaan.

Jos seksin osto säädettäisiin laittomaksi, olisi sillä erikoisia seurauksia. Ruotsin kokemusten mukaan markkinapeli kovenee. Seksin ammattilaiset voivat jatkaa viattomiin miehiin kohdistuvaa seksuaalista häirintää - häirintää mies ei pystyisi torjua kun häirikkö lain sateenvarjon alla tekee tekojaan. Mies ei uskalla puolustautua koska pelkona on aggressiiviset poliisit. He saattavat sulkea seksuaalisen häirinnän uhrin putkaan ja läimästä päälle sakot. Ahdistellun miehen maine on seksin tarjoajan hyppysissä.

Vihreän miesliikkeen on syytä nostaa aina keskusteluun mukaan miesnäkökulmia joko aatteen tai suvauksen (sukupuolivaikutusten arviointi) vuoksi.

Linkki: http://www.vihrealanka.fi/blogit/puolueen-parhaat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti