sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Käyntikortit

Moni on ihmetellyt, miten voin olla yrittäjä ja olla luontoystävällinen - olenhan vihreä poliitikko. Yrittäjänä toimimista pidetään luontovihamielisenä toimintana. Miksi näin?

Olen kirjapainoyrittäjä. Vanhaan aikaan kirjapainot merkitsivät edistystä. Paperi oli tiedon alusta. Paperia tarvittiin kun välitettiin sanomia maapallon ympäri. Ratsastavat posteljoonit veivät kirjeitä kuninkaalta toiselle. Kirjapainotaidon myötä syntyi painettu joukkoviestintä. Viestin lähettäjä ei ollut enää puhekontaktissa viestin saajaan ja painetut sanat kohdistettiin massoille.

Paperi oli omana aikanaan tiedon ylivoimainen alusta. Nykyään näin ei ole. Paperi tiedon alustana on lopullisesti menettänyt asemansa sähköiselle alustalle, sähköiselle päätteelle.

Kirjeet kirjoitetaan sähköpostitse, mainokset jaetaan välkkyvinä bannereina. Itsekin olen lopettanut paperihesarin tilaamisen jo vuosia sitten ja siirtynyt sähköisen lehden lukuun.

Kirjapainot eivät ole entisissä asemissaan. Niitä ei tarvita tiedon välittämiseen. Siksi tehtaiden koko pienenee, koneiden volyymitehot madaltuvat ja kirjapainot tuottavat aina vain vähemmän paperia.

Itse olen osallistunut VTT:n tieteellisiin projekteihin, joissa on puhuttu mm. sähköisestä paperista. Paperikuitu alustana lähitulevaisuudessa kokee renessanssin, sillä onhan kuitupohjainen materiaali yhä käyttökelpoinen ja tällöin luontoa kunnioittavan valinta.

Monelle sana kirjapaino tuo yhä mieleen tehtaat jotka työnsivät huippuunsa tehostetuista koneistaan kerralla kymmenien tai satojen tuhansien tuhlailevia painoksia. Entisajan tuhlailun mielikuvalle löytyy yhä harvemmin reaalista vastinetta.

Minä olen yrittäjä. (http://www.nameprint.fi/ ). Keskityn pieniin paperipainoksiin. Käyntikortteihin. Tapahtumaflyereihin jne. Painan lehtiä yksi kappale kerrallaan. Painamisessa tavoitteeni on yksilö. Käyntikortti onkin ainoa painotuote, joka järjestelmällisesti yhdistää yrityksen ja yksilön nimen samaan painotuotteeseen korostaen ihmisen arvoa instituutioissa.

"Tehtaassani" ei tuhlata. Negatiiviset mielikuvat on aika päivittää positiivisiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti